Mafieson kanssa marjassa

Helsingin juna Tolstoi saapuu Moskovan rautatieasemalle heinäkuisena aamuna klo 8.38. Isäntäpariskuntamme  Anatoli ja Julia ovat minua ja tutkijakollegaani vastassa. Syömme aamupalan pariskunnan kotona ja matkaamme keskustaan. Olemme selvittelemässä Moskovan vesijohtoveden laatua ja ensimmäisenä päivänä ei ole mitään virallista ohjelmaa, joten voimme tutustua kaupunkiin.Kremlin lippuluukulla oli satamäärin turisteja kärkkymässä sisäänpääsyä. Emme vaivautuneet kuluttamaan aikaa jonottamiseen, vaan suuntasimme läheiselle Punaiselle torille. Aukio, joka monasti on hallinnut maailman tiedotusvälineiden uutisointia, näytti huomattavasti pienemmältä kuin miltä TV:ssä tuntui. Toisaalta tori oli huomattavasti arvokkaamman näköinen kuin kuvissa. Tunnin 30 asteen helteessä ihmeteltyämme päätin lähettää tekstiviestin kännykällä (100 viestiä vain 72 penniä/kpl) ystävilleni.  Ponnekkaasti kirjoitin: ”Ei näy Jeltsiniä, ei Putinia eikä merkkiäkään Lokakuun vallankumouksen paraatin mahtavuudesta. Siltä Punainen tori on tänäänkin aukioiden esikuva maailmalla”.

Tapasimme sovitusti Maneesin aukioilla isäntämme, joilla oli meille yllätys illaksi. Matkasimme Moskovan ulkopuolelle. Kuljimme monttuisia pikkuteitä ja saavuimme kylään, joka oli tyypillinen venäläinen maalaisyhteisö, rähjäisiä taloja joka puolella. Anatoli pysäytti auton ison talon portille. Isäntämme kertoivat lopulta, että olimme menossa juhliin ja tämä talo oli erään varakkaan moskovalaisen dacha. Tulimme hiukan myöhässä ja näin talon edustalla oli jo jono miljoonamersuja.

Meidät otettiin iloisesti vastaan. Kesämökin, dachan, isäntä ja emäntä olivat kutsuneet parikymmentä vierasta, joista puolet oli nuoria. Vietettiin heidän tyttärensä Marinan 18-vuotis syntymäpäiviä.

Todella olimme kesämökillä, vaikka emme olleet Suomessa nähneet vastaavaa loistoa edes kenenkään varsinaisessa asumuksessa. Illan ohjelmassa venäläiseen tapaan oli syömistä tuntitolkulla. Istuimme kaikki isossa pöydässä. Perheen pää aloitti onnittelupuheiden kierroksen. Ja aina perään skoolattiin. Anatoli katsoi minua anovasti ja kysyi: ”Voinko ajaa takaisin Moskovaan”? Vastasin, että olen ajanut autoa Euroopan suurissa pääkaupungeissa, mutta Moskovassa en aja. Kun  Anatoli jatkoi pyyntöjään ja lupasi olla hyvä kartanlukija, niin lupauduin. Anatoli saattoi pitää puheensa ja aloittaa skoolauksen juhlan miesväen kanssa.

Minäkin rohkaisin itseni ja puhuin Marinalle. Puhuin rohkeudesta, ennakkoluulottomuudesta ja siitä, mikä elämässä on tärkeintä. Kysyin lopuksi perheen päältä: ”Kuka päättää Marinan tulevasta aviopuolisosta”? Isäntä vakuutteli, että kyllä tyttö itse tekee valinnan. ”Minä kyllä pidän siitä huolen, että tyttö ei kyllä mene töihin.”

Juhla jatkui leppoisasti. Nuoret olivat iloisia ja eivätkä juoneet päättömästi. Miesväki sen sijaan paransi maailmaa omenapuiden alla olevan pöydän ääressä hörpäten tiuhaan tahtiin. Keskustelu oli vilkasta ja meidät oli otettu perheyhteisöön mukaan ja emme tunteneet olevamme ulkopuolisia. Sanoin tulkillemme, että käännä nyt kaikki, käännä tarkkaan. Suomea puhuva venäläisnainen pudisti päätään, ettei tuollaista voi kysyä. Tivahdin. Kysy nyt!  ”Kuka Venäjällä todella päättää: Putin vai mafia”? Tällöin keskusteli pysähtyi. Kaikki katsoivat minua. En tiennyt, mitä olin tehnyt, kun tuollaista kysyin. Miehet vastasivat, että ”No, jaa, sitä on vaikea sanoa ja pyörittivät päätään”. Puheenaihe siirrettiin välittömästi ruokaan. Ota lisää ja samalla lasikin täytettiin.

Kun syöntiä oli jatkunut kuusi tuntia, jouduin kysymään WC:tä. Minulle näytettiin tie  30 neliön kokoiseen valkoisella marmorilla päällystettyyn huoneeseen. Ajatelkaa, siinä sitten pitäisi tehdä asiansa, tehdä tarpeensa niin kuin tuosta noin vain. Eipä oikein onnistunut, orpo oli olo, kun isossa salissa ei ollut mitään kalusteita, oli vain WC-pönttö. Kyllä siinä istuessa tuumailin, että miksi tämän huoneen pitää olla näin suuri, miksi täällä tuntee itsensä ihan alastomaksi. Tämähän on kuin suoraan Fellinin elokuvasta!

Perheen vanhin tytär oli juuri valmistunut Moskovan yliopistosta. Nuori nainen kyseli minulta, että tunnenko Jyväskylän yliopiston rehtorin. Kun kerroin tuntevani, niin hän ilmaisi halunsa tulla jatkamaan opiskelujaan Suomeen. Hän kysyi: ”Voiko Jyväskylän yliopistoon päästä ulkolaisia”?. Kerroin Jyväskylän yliopistossa olevan noin 15 000 opiskelijaa ja heistä moni on ulkolainen. Rohkaisin häntä pyrkimään yliopistoon.  Kun hän jatkoi, että pääseekö Jyväskylän yliopistoon rahalla, niin aloin hiukan ihmetellä. Vastasin, ettei pääse. Nuori nainen kysyi suoraan: Entä isolla rahalla? Hän ei voinut ymmärtää, ettei Suomessa rahalla voi ostaa opiskelupaikkaa.

Venäläisnainen oli sitkeä ja jatkoi kysyen, että minä voin sitten ostaa tutkinnon, riittääkö miljoona markkaa? Olin jo ihmeissäni ja jouduin toistamaan, ettei asioita hoideta Suomessa rahalla, ei tutkintoa voi Suomessa ostaa, ei edes isolla rahalla, ei miljoonilla.

Kello lähestyi puolta yötä. Vieraat alkoivat väsyä. Mekin teimme lähtöä. Portilla mitä oli hyvästelemässä perheen emäntä. Kiittelin juhlista ja totesin, että on teillä ihmeellinen perhepiiri. Harvoin edes Suomessa näkee näin  tasapainoisia nuoria juhlimassa aikuistumista. Tällaista harmoniaa ei todellakaan näe Moskovan metrossa, missä ihmiset ilmeettömän apaattisesti vaeltavat asemalta toiselle. Kuuttakymmentä lähestyvä nainen hämmästelee ja toteaa, ettei hän tiedä, eikä tunne metroa, kun ei ole koskaan käynyt siellä! Perhe asuu Moskovan ydinkeskustassa ja nainen sanoo, etti ole koskaan käynyt metrossa. Kyllä me kukin itseksemme ihmeteltiin, mitä tämä on.

Astuimme portista ja samaan aikaan oli ikäiseni liituraitainen herrasmies istuutunut autoonsa, mustaan mersuunsa, jonka musiikkijärjestelmää siinä esitteli. Auto oli luodinkestävä ja siinä oli kahdeksan kaiuttimen musiikkistudio. Mutta mitä, mies vilkutti ja lähti itse ajamaan, lähti kohti Moskovaa sellaisessa kaasussa, missä 2 promillea ei riitä. Kysyin isänniltämme, miten se saattoi lähteä ajamaan tuossa kunnossa, se ei kyllä selviä Moskovaan asti, kun miliiisi päivystää joka kulmassa ja risteyksessä. Ei hätää, se oli duuman edustaja, sillä on vapaa kulku, oli kunto sitten mikä tahansa!

Olin koko ajan ihmetellyt, missä me oikein ollaan, mutta nyt ajatukseni eivät enää pysyneet kasassa. Keitä nämä ihmiset oikein ovat ja miksi meidät on tänne kutsuttu?  Lähdemme ysisatasella Saabilla. Auto oli tuttu, kun itselläni oli sellainen ollut. Erona oli vain se että, kun käynnistin moottorin, niin auton ovet heti lukkuituivat! Ymmärsin miksi!  Julia kysyy meiltä, kun ollaan päästy moottoritielle, että tiedättekö missä me oltiin? No emme, ökyrikkaiden juhlissa kyllä. Ilari, me oltiin Moskovan mafieson juhlissa, yhdessä sisäpiirin kanssa!

Harvoin menen hiljaiseksi, harvoin ajatukseni laukkaavat noin levottomasti kuin silloin tekivät. Ei voi olla totta! Minähän kuvasin perheen isäntää, siis mafiesoa, koko illan. Ajamisesta ei tahtonut tulla mitään. Kehitin kuvat autossa ja tein myös mielessäni jo artikkelin mafieson kanssa marjassa. Ihmettelin, miksi mafieso oli  antanut minun ottaa valokuvia. Muistan miten mafiapäällikkö esitteli ylpeänä saunaansa ja totesi: Te suomalaiset luulette kehittäneenne saunan. Te olette väärässä. Tämä sauna on alkuperäisen siperialaisen mallin mukaan rakennettu. Sauna syntyi Siperiassa  satoja vuosia ennen teidän saunaanne. Ihmettelin, mutten pistänyt vastaan.

Moskovan yöllinen liikenne oli täydellinen kaaos. Autoja tuli joka puolelta, periaate oli se, että kuka ehtii, se menee ensin. Kun usein säikähdin, Anatoli totesi vain vieressäni, Normal, normal!

Pääsimme Anatolin ja Julian kotiin ilman haaveria. Yöllä kirjoitin tätä juttua ja seuraavana päivänä matkustimme Helsingin Junalla Suomeen. Ennen kuin olimme ylittäneet rajan, Julia soitti, että valokuvat pitää välittömästi toimittaa Moskovaan, ”mafieson” edustaja oli soittanut ja vaatinut.

Jyväskylässä tein heti valokuvista kopioit itselleni, soitin Keskisuoalaiseen ja kerroin tapahtuneesta. En kuitenkaan uskaltanut lähettää juttua lehteen.

Kului kaksi viikkoa ja Julia lähettää sähköpostiviestin Moskovasta: ” Kuuluu kauheita,  ”mafieso” oli kuollut, oli virallisesti kuollut sydänkohtaukseen, mutta käytännössä kysymys oli ollut Moskovan mafian valtataisteluista. Vapisin, pelkäsin! Kuriiri tulee huomenna hakemaan valokuvat ja  negatiivit sinulta. Ne minun kuvat olivat kuulemma viimeiset mafiesosta.

Kuriiri tuli ja vei valokuvat. Minulle tietysti jäi kopiot ja kyllä ihmettelin, missä minä oikein olin ollut, oliko kukaan muu suomalainen päässyt marjaan itse mafieson kanssa?