On su-aamu 21.4. ja ajan Keuruuntietä kohti Pihlajavettä. Ilma on kaunis, kevätluonto on heräämässä. Järvet loistavat valkoisina ja kertovat keskisuomalaisen luonnon ainutlaatuisuudesta, kertovat puhtaudesta, silmä hymyilee ja kokee värien täydellistä sympatiaa. Lähes jokaisella järvellä ja lammella on mustia pisteitä, pisteitä jotka pysyvät paikallaan, ököttävät, eivät pidä ääntä, joskus kuitenkin siirtyvät jonkun metrin. Nämä pisteet hakevat jäältä aurinkoa, pisteet haluavat rauhoittua, haluavat ajatella tai olla vain yksin ja hiljaa. Pilkkijä on onnensa lähteillä, on jäällä yksin, arvostaa luonnonpuhtautta eikä ole häiriöksi kellekään.Näin tekee tämäkin jätkä vaikka ei osaa pilkkiä, mutta ajaa samaista Keuruuntietä huhtikuun puolivälissä kohti omaa onnelaansa Iso-Korpijärveä, kohti hiljaista korpea Keuruun ja Ähtärin välisissä syvissä metsissä. Mies on tekemässä jotain suurta, on yhdessä Rautpohjan Metsämiesten kanssa sorvannut paksusta haapatukista kolme telkänpönttöä, on saanut ohjeet rakentamiselle ja asentamiselle.
Koko aamupäivä menee pönttöjä tehdessä. Mies on hyvin tyytyväinen. Vaikka peukalo on keskellä kämmentä, syntyy kolme kotia telkille, syntyy sellaisia pönttöjä, mitkä eivät riko koskemattoman luonnon harmoniaa. Ohjeiden mukaan pönttöjen väli toisistaan pitää olla vähintään 200 metriä ettei synny kansalaissotia kesken pesimäpuuhien.
Mies kuljettaa pöntöt omalle rannalleen, sijoittaa rantamäntyihin ohjeiden mukaan. Päällikkönä ja tienäyttäjänä toimii koko ajan Lyyli –kääpiömäyräkoira, joka on kevätilman hajuista ihan sekaisin. Kaksi pönttöä on paikoillaan. Mutta vielä on yksi pönttö ja se pitäisi viedä järven toiselle rannalla parin sadan metrin päähän mökistä. Lyyli kulkee edellä ja mies kantaa tuoretta yli 20 kiloa painavaa pönttöä kohti vastarantaa. Aurinko poistaa ja elämä hymyilee. Mutta! Yht´äkkiä Lyylin alta jää murtuu ja koira putoaa jäihin. Mies miettii, ajatus kulkee salaman vauhtia. Ohje sanoo, että samaa reittiä takaisin ja pian. Mutta koira vikisee eikä pääse avannosta ylös. On kulunut jo pari minuuttia. Mies tekee ratkaisun, mikä ei ole järkevä, mies ryömii kohti avantoa pelastaakseen oman muusansa, oman rakkaan Lyylinsä. Järkeähän tässä ei ole, kun on selvää, että ison miehen alla jää särkyy ja niin avannossa on koira, on mies ja telkänpönttö.
Matkaa vastarannalle on kolmisenkymmentä metriä, takaisin melkein kaksisataa. Mies särkee kyynärpäillään jäätä, Lyyli toisessa ja telkänpönttö toisessa kainalossaan ja pääsee vastarannalle. Vilu värisyttää, Lyyli tärisee, jotta verenkierto lämmittäisi. Niin tekee mieskin ja alkaa hypellä. Mies on suomalainen juntti. On hädän hetkellä kuljettanut pönttöään mukana jäissä, vaikka se olisi voinut johtaa kuolemaan. Mies on pönttönsä rakentanut ja aikoo itse sen myöskin asentaa puuhun, itsepäisyyden järjettömyyttä! Näin mies tekeekin, saa kohmeisilla käsillään pöntön kiinnitettyä puuhun. Järven kierto on vähintään 6 km. Hypotermia on kangistanut nivelet ja mies alkaa olla jo sininen. Ei auta huutaminen, kun lähimpään ihmiseloon on matkaa kilometrejä.
Mies ottaa Lyylin kainaloonsa ja lähtee jään yli yrittämään. No, tietysti siinä käy juuri niin: mies ja Lyyli putoavat taas jäihin. Nyt miehellä ei ole enää telkänpönttöä vastuksena. Mies saa heitettyä Lyylin jäälle. Lyyli älykkäänä koirana heti kipittää kohti mökkiä. Mieskin viimeisillä voimillaan saa itsensä jäälle ja sitten vain mökille.
Märät vaatteet pois ja sitten viltin alle. Lyyli lämmittää isäntäänsä ja päin vastoin. Parin tunnin kuluttua olo on jo parempi. Mies ei ole koskaan syönyt hirvenpaistia, mutta tietää sitä nyt olevan pakastinlokerossa, kun kuopiolainen ystävä Pekka Eno on lähettänyt. Pakastuspurkki mikroon ja sitten syömään. Jo pelkästään ruoan tuoksu on ainutlaatuinen ja ennen kokematon. Lyyli tanssii jo etukäteen, kun tietää myöskin saavansa. Avantouimarit syövät purkin kristillisesti puoliksi. Mieskin totesi Lyylilleen, että on se sitten hyvää tämä hirvenliha. Huurteisen pakastuspurkin kyljestä ilmestyy näkyviin teksti: KOIRANRUOKAA! Mies on syönyt koiranruokaa, kokee pari seuraavaa päivää vatsakipuja, mutta Lyyli puolestaan on kylläisen onnellinen. Kevätjää on kaunis, mutta petollinen. Tämä tarina päättyi onnellisesti, vaikka paljon todennäköisempää olisi ollut katastrofi. Pilkkijä, vaikka olet asiantuntija, älä mene enää jäille, etteivät kalat pääsisi sinua haistelemaan.