Paras, parempi – epäonnistunut!
Meidän on kilpailutettava, näin EU meitä neuvoo ja suorastaan pakottaa. Tällöin markkinoilta saadaan löysät pois ja hinnat asettuvat kohdalleen. Kilpailu luo terveyttä markkinoille ja estää pienten piirien sopuhankinnat. Kilpailu on vertailua ja sitähän tekee itse kukin. Eihän kukaan maksa kahvinkeittimestä 180 euroa, jos tismalleen saman vehkeen saa toisesta kaupasta 130 eurolla. Tämä hintojen kilpailu on osa elämäämme markkinataloudessamme.
Kilpailutamme, vertaamme, kun ymmärrämme, mitä ja miksi näin teemme. Voimme heittää koiralle kepin ja pian koira vaatii jatkuvaa kepin viskomista. Sanomme koirallemme, anna tassu! No, tämä ei onnistu ilman lahjontaa. Pian koira nostaa tassun pyytämättämme, kun tietää saavansa palkinnon, namupalan. Opetamme koiramme tekemään temppuja ja tämä onnistuu, kun koira tietää, että saa jotain hyvää.
Kun haluamme pienen lapsemme kehittyvän, niin toivomme lapsemme ensin kävelevän, sitten juoksevan, kiipeävän, hyppivän. Kun lapsemme vastaa toiveeseemme, niin kiitämme, ylistämme ja koemme, että kyllä meillä on fiksu ja kehittynyt lapsi. Lapsemme onnistumisen kerromme aina kun siihen vain löytyy mahdollisuus. Tehdessämme tämän myös lapsemme kuullen, uskomme tämän olevan osoitus siitä, että välitämme, ilmaisemme kiitollisuutemme lastamme kohtaan. Pian lapsemme toistaa niitä temppuja, mistä isä ja äiti kiittävät, tulevat hyvälle tuulelle. Kun lapsi heittää kuperkeikan, niin taputamme. Kun lapsi juoksee kovaa ja yhä kovemmin, olemme ihan haltioissamme. Näin synnytämme lapsellemme suorituskeskeisen asenteen. Tietysti voisi ilkeästi kysyä, miten se eroaa siitä, miten saamme koiramme tekemään temppuja?
Kun me vanhemmat järjestämme lapsille mitä erilaisimpia kilpailuja, niin päämäärämme on katsoa, kuka on paras. Mietimmekö kuitenkaan, mitä siinä pienessä pojassa tai tytössä tapahtuu, kun tämä voittaa tai ennen kaikkea häviää? Kilpailulla nähdään, kenellä on motoriikkaa, kellä on nopeat solut, kuka on jäntevä, kenestä voidaan valmentaa mestari. Todetaan, että jos aiomme pärjätä kovassa kansainvälisessä kilpailussa, työ on aloitettava hyvin nuorena, alle 10-vuotiaana, jopa ennen kouluun menoa.
Saatamme perustella, että voittaakseen on opittava voittamaan, vihaamaan häviötä. Toisaalta olemme valmiit vannomaan, että pienenkin lapsen häviö on paras opettaja ja kasvattaja. Uskomme, että häviö auttaa kestämään pettymyksiä ja että kilpailu kasvattaa itsehillintää ja ennen kaikkea luonnetta. Näihin kestototuutena pitämiimme perusteluihin uskomme, emmekä ole valmiit tarkistamaan kantaamme.
Tuntuu siltä, että elämme yhä aikaa, jolloin Suomi juostiin maailmankartalle. Tästä juoksusta tuntuu tulleen koko suomalaisuuden symboli. Tätä jatketaan ja hoetaan, jos ei viina, sauna tai terva, niin kuolemaksihan se tauti on. Tässä hengessä uskomme, että kun lapsi kilpailee, niin mitä pahaa siinä sitten voi olla. Lapsesta tulee selviytyjä ja menestyjä, jos hän oppii kilpailemaan mahdollisimman aikaisin. Todetaan, että näinhän aikuisetkin tekevät. Olemme teettämässä lapsillamme samoja temppuja kuin koirillamme. Ihmettelemme, miksi niin moni ei kestä tätä maailmanmenoa ja lyyhistyy viimeistään 30 vuoden iässä.
Kun lapset itse kilpailevat, niin eihän siinä mitään. Se on luontaista lapsenomaista leikkiä. Kun kilpailun järjestäjänä on aikuinen, niin alle 10 –vuotiaan leikki unohtuu ja tilalle työntyy aikuisen tavoitteellisuus. Kuinka usein viemme poikamme harjoituksiin ja tyttömme soittamaan, vaikkeivät nämä halua, eikä jaksa, tätä treenausta joka päivä. Perustelemme, että kilpaileminen, pelaaminen, juokseminen tai soittaminen on parempi kuin kadulla maleksiminen. Vaikkei lapsemme halua, niin moralisoimme lastamme ja samalla piilotamme oman epävarmuutemme ja usein peitämme alitajuntaisen halumme voittaa se mitali, mikä jäi nuoruudessa saavuttamatta.
Voittamisen pakosta ja häviämisen pelosta on tullut alle 10-vuotialle lapsille sellainen paine, mikä jättää jälkensä. Lapsen ei tule joutua keinotekoiselle stressille alttiiksi liian nuorena. Antakaamme lapsiemme olla lapsia, vapaana ylimääräisestä itsetuntoa rassaavasta aikuismaisesta kilpailusta.