Hyökkäys on paras puolustus –on ollut tapana sanoa. Ihan samoin tiedämme, miten oma elimistömme toimii, kun vieras pääsee soluttautumaan sisimpäämme. Punasolut alkavat hääriä sellaisella vauhdilla, että tulija eliminoidaan pikimmiten. Jos tämä ei onnistu, niin tällöin otetaan avuksi kovemmat lääkkeet. Säröäänestä on päästävä eroon keinolla millä hyvänsä.
Uhka koetetaan saartaa, tehdään mitä ihmeellisimmät temput, jotta vaara saadaan toimintakyvyttömäksi. Tuntuuko tutulta? Jos tämä ei onnistu, niin tällöin otetaan käyttöön viimeinen oljenkorsi. Tämä on se nopein ja paras tiedonväline. On hyökättävä vierasta vastaan sellaisella arsenaalilla, mikä uppoaa. Pian kukaan ei tiedä, onko asia näin, onko tieto totta vai uutisankka. Sillä ei enää ole väliä. Jos tätä ”todellista” tietoa koettaa oikoa, niin eipä ole puskaradion voittajaa, ei sellaista voimaa, mikä pystyy kaatamaan levitykseen työnnetyn tiedon.
Kun miettii sitä, miksi ihmeessä on nähtävä niin paljon vaivaa, jotta uhaksi koettava erilainen ajatus on kaadettava, niin mitä tämä kertoo toimintakulttuurista? Onko se osoitus vapaasta ja avoimesta yhteisen hyvän tavoittelusta, ilmentääkö se toiminnan korkeaa tasoa, erilaisuuden kokemista voimavarana vai kertooko se oman itsenäisen valta-aseman suojelusta, pelosta menettää sellaista, mikä on ylimääräistä, on kaukana kuntademokratian sallimista rajoista?
Jos ”likainen osasto” lasketaan liikkeelle, niin tällöin on hätä. On ollut tapana sanoa, että jos suksi ei luista, niin koko joukkuetta ei voi erottaa. Kyllähän se on niin, että, jos kukaan, niin Harry Harkimo on tämän joutunut korkojen kanssa kokemaan. Jokereiden valmentaja on jouduttu vaihtamaan viimeisten vuosien varrella useasti kesken kauden.
Harry Harkimo tietää, että hän on palkannut valmentajan, jotta homma hoituu, maksaa siitä hyvän hinnan. Jos valmentaja ei saa porukkaansa toimimaan, ei pysty luomaan sellaista meininkiä, että pelaajilla on hyvä henki, on hyvä olla, tuloksia ei synny, niin Harkimo ei alennu syyttelemään pelaajia, ei haukkumaan vastustajia. Kyllä se on niin, että valmentaja lähtee.
Kun kunnassa valmentajalla pallo ei ole hallussa, niin valitettavasti tällöin, ikävä kyllä, ei nähdä omia virheitä, vaan tämä johtaa henkilökunnan tehovalvontaan, kohtuuttoman suureen hiostamiseen, mikään ei tunnu olevan hyvin. Tätä perustellaan sillä, että ulkoinen vaara uhkaa. Tällä tavalla voidaan masinoida massiivinen hyökkäys oman pesän suojelemiseksi edellä kuvatusti kaikkea ulkoista uhkaa vastaan, mikä koettaa herätellä, palauttaa toiminnan sellaiseksi, jotta kaikkien olisi hyvä tehdä työtä. Tällöin ollaan siinä tilanteessa, missä Harry Harkimo usein.
On inhimillistä ajatella, että tarvitsemme syyn, jotta voimme itse kestää epäonnistumisemme. Kun kaupungin terveyskeskuksessa, kaupungintalolla ja esim. päiväkodissa moni oirehtii, ei vain autoritaarisesta johtamiskulttuurista ja sitä seuranneesta pahasta olosta, vaan konkreetisti sellaisesta ilman laadusta, mikä sairastuttaa, niin tällöin ainoa oikea tapa on avoimuus. Työpaikan uhkasta on avoimesti tiedotettava ja ihmisten sairastuminen on kaikin keinoin estettävä. Salailu ja ongelman siirtäminen ulkoisten uhkien syyttelyyn on huolestuttava merkki toiminnan tasosta.
Uuden kaupunginvaltuuston on ensi töikseen puututtava henkilöstön pahoinvointiin, otettava se tosissaan ja pystyttävä pikaisesti mahdollistamaan työntekijöiden mielekäs ja turvallinen toimintaympäristö, jos ei muuten, niin Harry Harkimon keinoin.