Maksammeko Messin ja Ronaldon pelaamisen?

Suomi on ollut EU:n mallioppilas. Taloutta on hoidettu esimerkillisesti. Ympäristömääräykset ovat koskeneet Suomea, mutta esim. Brysselin kaupunki on vähät välittänyt EU:n säätämistä jätehuoltomääräyksistä. Kaupungit ja kunnat läpi Suomen ovat sellaisessa kunnossa, ettei siihen ole EU:n tarkastajilla valittamista. EU:n napakin on pitänyt oman kaupunkinsa esimerkillisen siistinä, jopa niin puhtaana, että pitkään suurin osa Brysselin jätevesistä johdettiin käsittelemättöminä putkea pitkin suoraan Pohjanlahteen.

2000-luvun puolivälissä minulla oli mahdollisuus olla mukana Espanjan matkalla, millä konkreetisti näytettiin, miten EU on huijattavissa. Kun turverekka ajaa Suomesta läpi Euroopan Espanjaan, pysähtyy Madridin lähellä olevalle maatilalle päiväksi kuorman ”injektointia” varten ja palaa sitten sama kuorma mukanaan Suomeen, niin kyseessä lienee aikamoinen puhallus. Turverekan kuljettaja oli huolissaan matkan mittavista kustannuksista kuorman hintaan nähden, mutta teki työtä saatuaan kuljetusmääräyksen.

Kesäkuussa Puolassa ja Ukrainassa pelattiin jalkapallon EM-kisat. Espanja oli finaalissa ylivoimainen. On ollut tapana sanoa, että rahalla saa ihan mitä tahansa. Maailman kaksi tämän hetken parhainta jalkapallojoukkuetta on Espanjassa. On ihan makuasia, nimetäänkö FC Barcelona vai Real Madrid maailman ykköseksi.

Barcan ja Realin vuotuinen budjetti on sitä luokkaa, että sen avulla on syytäkin odottaa tuloksia. Entisenä jalkapalloilijana voin vakuuttaa, että JJK:n Joni Vesalainen tekisi joukkueestaan Euroopan kentille salonkikelpoisen jo kymmenesosalla FC Barcelonan vuosibudjetista, vähemmänkin. Pelaajille maksetaan kymmeniä kertoja enemmän kuin esim. ministereille. Kun espanjan talous on kuralla, niin mistä ihmeestä Barcalle ja Realille löytyy euroja maksaa ensinnäkin satojen miljoonien eurojen vuotuisia pelaajapalkkioita ja joka vuosi ostaa markkinoilta kymmenillä miljoonilla euroilla uusia pelaajia?

Vastaus on helppo, pankistahan niitä pelimerkkejä saa. Kun FC Barcelonan velat ovat yli 450 miljoonaa euroa ja Realinkin eri lähteistä riippuen joka tapauksessa satoja miljoonia euroa, niin näiden kahden jalkapallon jättiläisen yhteenlasketut velat hipovat miljardin euron rajaa. Barcelonan yliopiston tutkimuksen mukaan Espanjan jalkapallon pääsarjan La Ligan seuroilla oli kaudella 2010-2011 velkaa yhteensä 3,5 miljardia euroa. Tästä summasta runsas kymmenesosa oli verovelkaa ja valtio vain levittelee käsiään voimattomana. Kun seurojen velka pankeille lähentelee 3 miljardia euroa, niin hyvä kysymys lienee, onko tämä Suomenkin asia?

Espanjan urheiluministeri Jose Ignacio Wert on syystä huolissaan. Barca ja Real ovat syvässä velkakierteessä. FC Barcelonan presidentti Sandro Rosell tiedostaa seuransa taloudellisen tilan ja

painottaa, että toimiin taakan keventämiseksi on jo ryhdytty. Huoli on Brysselin kaupungin huolen kanssa sukua. ”Seurassa on lopetettu jopa värikopioiden ottaminen. Otamme mustavalkokopioita säästääksemme kirjoittimen mustetta”, Rosell ylistää ja samalla jatkaen: ”Olemme selvittäneet tilannetta, ja talousosaston toimien jälkeen meillä on 45 miljoonaa euroa käytössä pelaajahankintoihin kesän aikana.”

Kun Suomi on sopinut tai ainakin Suomea velvoitetaan pelastamaan Espanjan pankit, niin tämä tarkoittaa sitä, ettei Suomi ja sen pankit tue kohtuuttomasti JJK:ta, mutta jokainen suomalainen joutuu mm. Messin ja Ronaldon jättimäisten palkkioiden takuu- ja maksumiehiksi.