Nyt minä en tätä kyllä usko

Keski-Suomen Seututerveyskeskus aloitti toimintansa tämän vuoden alussa. Kitkaa oli monenlaista. Sattuipa niin, että 20.4.2011 menin itse perheeni kanssa  Keuruun TK:hon. Odotussali oli pullollaan ihmisiä ja mitään ei tapahtunut. Pääsin kysymään, mistä kiikastaa, kun kukaan ei tunnu tietävän, mitä nyt oikein tapahtuu, on K-S Seutu-TK mennyt nurin. Tätä
potilaat kyselivät huolissaan ja minäkin yhdyin samaan hämmästelijöiden joukkoon. Ensin sairaanhoitajat kiersivät kysymystä. Lopulta kun en antanut periksi, saimme koko sali vastauksena, ettemme voi mitään, ettei meillä nyt ole yhtään lääkäriä.

Ainakin minä riemastuin ja sain pontta kritiikilleni koko uutta Seutu-TK:ta kohtaan. En saanut vastausta, miksei TK:ssa ollut yhtä ainoaa lääkäriä. Kuka tästä vastaa, kysyin. Sain vastauksena, että ylilääkäri Jouni Kaleva. Sain ylilääkärin kiinni Jyväskylästä. Puhelussa minä olin syyttäjä ja ylilääkäri Kaleva oli hyvin pahoillaan, että tilanne oli sellainen, ettei ainoatakaan lääkäriä ollut paikalla. Kun Jouni Kalevalla ei ollut lääkettä, mitä tehdä, niin sain koko Seutu-TK:n ylipäällikön
toimitusjohtaja Reijo Räsäsen kiinni niin ikään puhelimella. Vaikka kävin päälle kuin yleinen syyttäjä, niin Räsänen ei suuttunut, jatsoi sen sijaan vastata syytöksiini rauhallisesti. Puolen tunnin puhelussa emme päässeet sen pitemmälle kuin, että tämä lääkäritön päivä ei ollut ainutlaatuinen, ei kuulemma poikennut Seutu-TK:ta edeltävästä ajasta. Tätä kyllä uskalsin
epäillä.  Tämäkään puhelu ei johtanut muuhun kuin raivon lisääntymiseen, keuruulaisten ”kusetuksen”  todelliseen ruumiillistumaan. En kiellä, ettenkö ollut hyvin äkäinen keuruulaisten puolesta, varsinkin niiden, joiden oli käännyttävä takaisin sairastamaan kotiin, kun ei ollut varmaa, tulisiko koko päivänä lääkäriä, korkeintaan iltapäivällä tai illalla mahdollisesti.

Meidän perheemme lääkäriasia ei ollut niin akuutti kuin monen muun. Emme tehneet päätöstä lähteä Jyväskylään hakemaan lääkäriapua. Sitten varttia myöhemmin yllätyin kun ylipäällikkö soitti minulle ja halusi jatkaa kesken
jäänyttä puheluamme. Puhelu oli nyt sovittelevan rakentava. Reijo Räsänenkin oli nyt hyvin pahoillaan potilaiden puolesta. Puhuimme toista tuntia ja uskon, että ainakin minun silmäni jossain määrin avautuivat. Sain vakuutuksen siitä, ettei toimitusjohtajalla ollut mitään sitä vastaan, että Keuruun mahdollisesti löytäessä paremman ratkaisun kuin
Seutu-TK, niin mies ei pane kapuloita rattaisiin, mitenkä voisikaan, kuten hän ilmaisi.

Edelleen Reijo Räsäsen sanomana Keuruulla lääkäritilanne on parempi kuin muilla Seutu-TK:n paikkakunnilla. Kun otetaan huomioon Multian ja Haapamäen vastaanotot, niin Keurus-Seutua hoitaa 8 terveyskeskuslääkäriä assistentteineen. Tämän lisäksi Keuruulla konsultoi mm. ortopedi ja myös tarvittaessa Keuruun omien eläkkeelle siirtyneiden lääkäreiden erityisosaamista, mm. tähystyksiä voidaan hoitaa yhä omin paikkakunnan voimin. Näillä eväillä päätin toimitusjohtaja Reijo Räsäsen puhelun täysin sovinnossa.

Tämän käydyn maratonpuhelumme velvoittamana kysyn nyt tässä lehden palstalla suoraan sinulta Reijo Räsänen, voiko nyt Keuruulla liikkuva huhu pitää todella paikkaansa. En saanut kiinni ylilääkäriä, en apulaisylilääkäriä enkä sinuakaan. Jottei asiasta kasva härkänen, niin voiko olla totta, että Keuruu menettää vuoden lopussa mm. ”oman ortopedin
palvelut” ja että mm. omien eläkkeelle siirtyneiden lääkäreiden asiantuntemusta ei enää kaivata? Edelleen, voiko olla totta, että Keuruun lääkäreiden määrää on alennuttu sovitusta. Kun asia on niin voimallisesti esillä, niin kysyn edelleen onko Keuruun edustajia Seutu-TK:ssa informoitu mahdollista kavennuksista ja jos on, niin mitkä ovat perustelut sille,
ettei enää tammikuulle voi varata ortopedin aikaa?

Seutu-TK tiedottaa: ”Palvelujen järjestämisestä tulee vastaamaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, ja palveluiden tuottamisesta vastaa sairaanhoitopiirin liikelaitoksena toimiva Keski-Suomen seututerveyskeskus näiden kahdeksan kunnan ohjauksessa. Järjestämisvastuu on yhdeksänjäsenisellä järjestämistoimikunnalla, jossa tulee olemaan edustus
jokaisesta seututerveyskeskuksen kunnasta.” Onko Reijo Räsänen järjestämistoimikuntaa ja sen keuruulaisedustusta informoitu väitetyistä merkittävistä Keuruun palvelujen alasajoista?