Taistelua Pihlajavedestä turpeen ja kuntakartan voimalla

Älkää uskoko, että asiat ovat niin kuin näyttävät. Luulen, että Pihlajavedellä on itseoikeus ottaa kantaa siihen, mitä on toimintojen alasajo, miten kirkas hiekkarantainen Pihlajavesi muuttui tummaksi humuspitoiseksi vedeksi.

Tässä helmikuun puolivälissä puhutaan varuskuntien lopettamisesta ja esityksestä uudeksi kuntakartaksi. Tunteet käyvät kuumina. Keuruun pioneerien toiminta on päätetty esityksessä lopettaa. Keuruu, siis myös Pihlajavesi, on kuntaministeri Henna Virkkusen esittämällä visiolla uudessa kuntakartassa siirretty osaksi Jyväskylää tai sitten yhteistoimintaan Mänttä-Vilppulan ja ehkä Jämsänkin kanssa. Hallitus korostaa, ettei esitetty kuntakartta ole hallituksen esitys, vaan on työryhmän esitys keskustelun pohjaksi.

Keskustelu niin kuntakartasta kuin turpeestakin on pitkälti puoluepoliittista – hassua kyllä. Tässä kirjoituksessa uskallan väittää, että niin turpeella, Keuruun pioneerivaruskunnan lopettamisesityksellä kuin julkisuuteen tuodulla kuntakartalla on selkeä yhteys.

Pihlajavesi on entinen itsenäinen kunta, jonka asukasluku oli parhaimmillaan runsaat 2400. Nyt ympärivuotisia asujia on vain niukin naukin yli 400. Toisen maailmansodan tapahtumat ja mm. sahajärjestelyissä tapahtuneet muutokset aiheuttivat sen, että Pihlajavesi joutui liittymään v. 1969 Keuruuseen, silloiseen kuntaan, nykyiseen kaupunkiin. Kun 1950-luvulta alkanut vakituisten asujien määrä alkoi jyrkästi pudota, niin ns. kesäasujien määrä kasvoi vähintäänkin yhtä jyrkästi. Nyt 2010-luvulla Pihlajavedellä on kesämökkejä runsaat 500. Tämä tarkoittaa sitä, että heinäkuussa Pihlajaveden asukasmäärä nousee moninkertaiseksi, joka tapauksessa yli 1000:n lähemmäksi 2000.

Tämä on realiteetti. Pihlajavesi hiipuu ympärivuotisena asuinseutuna, mutta yhä vain kasvaa mökkipaikkakuntana. Vakituisille asujille ympäristön tila on tärkeä, mutta onnistuneelle kesäasumiselle elinehto. Vuoden 1974 kesällä haapamäkinen pastori Lauri Oinonen piti nuorena miehenä rippikoulua Pihlajaveden Leirisaaressa, siis entisen Pihlajaveden srk:n, nykyisen Keuruun srk:n leirikeskuksessa. Rippikoulun ohjelmaan kuului joka päivä ns. hiekkapussisukellusta. Kuinka kaiholla Lauri Oinonen nyt muisteleekaan, miten lapset sukelsivat noin 2,5-3 metrin syvyydestä hiekkapussin. Nyt herää kysymys, miten se on voinut olla mahdollista? Lauri toteaa, että aurinkoisina päivinä pohja näkyi selkeästi. Eli tällöin veden näkösyvyys oli vähintään tuon 2,5 metriä, kun se tänä päivänä on vain 30-40 cm!!!

Moni vakituinen asuja muistaa, miten Pihlajaveden Kurslahdessa, siis Sällintien mutkan kohdalla, hiekkarannat loistivat ja kutsuivat uimaan. Toista se on tänä päivänä. Kurslahdessa käyvät nykyisin vain hirvet pitkine koipineen juomassa.

Mutta miten tämä liittyy kuntaliitoksiin, varuskunnan lopettamisiin? Liittyypä hyvinkin. Pihlajavesi on Keuruuseen liittymisensä jälkeen näivettynyt palveluiltaan. Keuruu on noudattanut selkeästi ns. keskittämisen oppia. Nyt tämä toimintakulttuuri kolahtaa omaan nilkkaan, kun Keuruun varuskuntaa esitetään lopettavaksi osana Puolustuvoimain keskittämistoimenpiteitä.

Puolustuvoimain esityksessä Keski-Suomesta esitetään lopetettavaksi Keuruun varuskunnan lisäksi Jämsän Kuorevedellä sijaitseva lentotekninen varuskunta. Kummankaan lopettamiselle ei löydy oikeudenmukaista järkiperustetta. Kun asiaa katsoo hiukan tarkemmin, niin kupletin juoni aukeaa. Kun Keuruu ja Jämsä loppuvat, niin Jyväskylän Tikkakoski vahvistuu. Kysymys on molempien, niin Keuruun kuin Jämsänkin kohdalla häikäilemättömästä aluepelistä, siitä, että Keski-Suomen maakunnan länsirajaa heikentämällä, molempien Jämsän ja Keuruun ajatukset tiiviimmästä yhteistyöstä maakuntarajan yli estetään, Keski-Suomen maakunta säilytetään eheänä. Tämä tarkoittaa uskoa metropoli-ajatuksen voimaan eli että vahvistamalla maakuntakeskus Jyväskylää maakuntakin voi paremmin, Keuruu ja Pihlajavesi mukaan lukien. Tuo virallinen perustelu on naiiviudessaan omaa luokkaansa, eikä siihen usko perustelun laatijakaan, mutta eihän sillä ole väliä. Keskittämällä, siis alas ajamalla mm. Keuruun toimintoja, Jyväskylä vahvistuu. Tämä on kyllä totta. Ilman varuskunnan työpaikkamenetyksiä Keuruulta on siirtynyt 2000-luvulla n. 100 valtion työpaikkaa Jyväskylään ja tämä ei ole veroäyrikertymän ja palveluiden lopettamisen kannalta ihan mitätön juttu.

Eli Jyväskylälle on eduksi, että Keuruun omanarvontunne murtuu. Tämä kiinnittää Keuruun yhä vain vankemmin Jyväskylästä riippuvaiseksi ja näin estää todellisen kehityksen Keuruulla ja myös Pihlajavedellä.

Mutta ei tässä kaikki. Kysymys, mitä Jyväskylä Keuruusta oikein haluaa, ei selity pelkästään yllä kerrotulla. Keuruu ei saa luisua länteen osaksi Pirkanmaata, tätä pelätään. Jyväskylää Keuruulla kiinnostaa yksi koko Suomen mahtiseurakunnista; kuntaliitoksen tapahtuessa liittyvän kunnan seurakunta päättää toimintansa itsenäisenä toimijana. Eli Jyväskylää kiinnostaa Keuruun seurakunnan hyvin suuri maa-, metsä- ja järvienrantaomistus. Vielä pari vuotta sitten Jyväskylä katsoi sillä silmällä Keuruun sähköä, muttei enää. Keuruun Sähkön varsin mittava miljoonainvestointi uuteen voimalaan tyhjensi kassan ja poisti tavoiteltavuuden. Mutta onhan Keuruulla kokoluokassaan yksi maamme parhaassa kunnossa oleva pankki, nimittäin Keuruun Osuuspankki. Pankin varsin mittava käteisvaranto kiinnostaa Keski-Suomen Osuuspankkia.

Hyvä lukija, Jyväskylä vähät välittää keuruulaisista, pihlajavetisistä puhumattakaan, onhan Keuruun asujaimisto eläköitymässä keskimääräistä enemmän. Eli Jyväskylän kiinnostuksen kohteena eivät ole asukkaat, joiden verokertymästä ei Jyväskylä rikastu. MUTTA!  Tärkein ja kaikkien merkittävin vaikutin vielä puuttuu. Meillä pihlajavetisillä, myös keuruulaisilla ja multialaisilla on enemmän harvaanasuttua maaseutua kuin millään muulla Jyväskylän ympäristökunnalla. Meillä on jotain sellaista, mikä synnyttää kiinnostuksen. Meillä on tuhansia hehtaareja sellaista, mikä on kullanarvoista Jyväskylälle.

On Jyväskylän edun mukaista, että Keuruu, Multia ja ennen kaikkea Pihlajavesi pysyvät harvaan asuttuina. On tärkeää, että nämä alueet kuuluvat Jyväskylän kaupunkiin ja että Jyväskylän kaupunginvaltuuston salissa Vapaudenkadulla päätetään, mitä investointeja Keuruulle, Multialle ja Pihlajavedelle tehdään. Näin siis päätettäisiin. Päätettäisiin todella, etteivät valtion investointimäärärahat vahingossakaan ulotu Jyväskylän kaupungin läntisille ”laidunmaille”. Mutta Vapaudenkadulla päätettäisiin tai ainakin tehtäisiin selkeät linjaukset siitä kullasta, mitä meillä on, mitä Jyväskylä himoitsee. Keski-Suomen liiton uutta maakuntakaavaa koskevassa esityksessä Keuruun, Multia ja ennen kaikkea Pihlajaveden alueelle esitetään varattavaksi sellainen määrä turvesoita, mitä vesistömme ei kestä.

Kolme vuotta sitten valmistui Jyväskylän Keljonlahdelle, Päijänteen rannalle mammuttiluokan turvevoimala (myös puu), joka toimiakseen täydellä kapasiteetilla tarvitsee Pihlajaveden soita turpeennostoalueeksi. Eli Jyväskylä tarvitsee omien toimintojensa pyörittämiseksi Pihlajavettäkin. Tämä kirjoitus ei ole manipuloiva, ei populistinen Jyväskylää mollaava, vaan on todella herätyksenomainen viesti. Jos emme yhdessä lähde vastarintaan, on aivan turhaa kuvitella Pihlajaveden reitin veden kirkastuvan. Esitetyillä turvesoilla olisi tuhoisat seuraamukset ennen kaikkea loma-asutukselle, mökkiläisten vesistöjemme virkistyskäytölle.

Turvesuot eivät ole tummentaneet vesistöjämme Pihlajavedellä. Sen teki 1960-70 –luvuilla valtion ohjauksessa tapahtunut soiden lähes pakonomainen ojitus siinä uskossa, että puun tuottavuutta parannetaan. Arvioiden mukaan lähes kolmasosa soita Pihlajavedellä ojitettiin turhaan, kun metsätalouskäyttö ei juurikaan tehostunut. Mutta tehokasta ojitus oli vesistöjemme tummentajina, humuksen virratessa Pihlajaveteen ja sen sivujärviin ja jokiin.

Tärkeää on, olimmepa sitten ympärivuotisia tai loma-asujia, että voimme itse mahdollisimman hyvin olla päättämässä, kuka ja mikä ympäristöämme, kultaamme, uhkaa ja kuormittaa.