Meillä on uudet kansanedustajat. Nämä 10 ovat siis Keski-Suomen kansan edustajia, Keski-Suomen edunvalvojia, näin ainakin pitäisi olla. On tapana ollut mitata kunkin maakunnan painoarvoa ministereiden määrällä. On ajateltu, että maakunta voi paremmin, jos maakunnan asioita on puolustamassa ministeri tai kaksi. Keski-Suomesta on viime aikoina ministeriyteen yltänyt useimmiten kaksi kansanedustajaa, uudessa hallituksessa yksi. Voisi ajatella, että pullat ovat hyvin uuunissa, ovatko, jokainen voi sen itse havaita.Yksi keino arviointiin on kunkin helppo itse tehdä. Missä kunnossa on maakunnan infra, eritoten maantiet, kuinka paljon niiden kunnostamiseen ja erityisesti uusien tieväylien rakentamiseen on pystytty lobbaamaan valtion budjettivaroja. Tässä ministerillä on erityisasema kansanedustajiin nähden. Maantiet eivät yksin synnytä elinvoimaa, mutta niiden kautta maakunnassa kävijälle ja ohikulkijalle syntyy helposti kuva, miten maakunta makaa.
Läntinen Keski-Suomi on tullut hyvin tutuksi ja erityisesti valtatie 23 on kuin kotikatu. Sen liikennemäärät ovat 2000-luvulla lisääntyneet, mutta valtatie sen kun vain porskuttaa entisin, vanhoin eväin. Mikä asema valtatie 23:lla on Suomen valtatieverkossa, jokainen voi itse arvioida.
Minulla oli mahdollisuus heinäkuun ensimmäisellä viikolla tutustua Savoon, Etelä- ja Pohjois-Karjalaankin. Joensuu erottui matkalla muista. Liikenne oli kaaoksessa, uutta valtatietä, mottoritietä ja siltaa rakennettiin sellaisella innolla, etten tuollaista ennen ainakaan Keski-Suomessa ole päässyt näkemään. Tietysti pääsin kysymään ystävä-arkkitehtiperheeltä, mistä tähän kaikkeen infran rakentamiseen on saatu rahoitus? No, mistäs tälläiset kymmenien miljoonien investoinnit voivat olla peräisin? Ai, verovaroin? Mutta miten ja vastasinkin jo itse. Ai, teillä on oma ministeri. Jounsuulaiset hymyilivät tyytyväisyyttään.
Matka kohti Lieksaa ja Pielisen rantoja nostatti suoranaisen raivon. Tie oli erinomaisessa kunnossa. Hyvä näin, mutta mitä ihmettä tekee lähes 40 km valaistusta tieosuudella, missä to 7.7. klo 15:n maissa ei juurikaan autoja näkynyt ja asutuksesta ei juurikaan ollut tietoa? Taas arkkitehtipari hymyili vienosti: Täytyyhän miellä olla valaistu tie mökille, molemmat yhteen ääneen virnistivät ja samalla totesivat, ettei tämä ole oikein muita maakuntia kohtaan.
Käydyn keskustelun kautta selkiytyi, että Joensuulla on ollut oma liikenneministeri ja kun tähän lisätään, että niin on ollut myös Siilinjärvelläkin, niin ei ole ihme, että niin Jounsuun kuin Kuopionkin ympäristö on saanut valtakunnalliseen painoarvoonsa ja liikennemääriinsä nähden ylimitoitetusti budjettivaroja. Näin äänestäjiä hoidetaan, kertoivat arkkitehdit.
Kai se kateus on perisyntimme, mutta en sitä nyt voinut kiistää. Mietin, missä kunnossa on valtatie 23 Jyväskylästä länteen. Hävettää ajatella, mitä tasapuolinen maakuntien kehittäminen tarkoittaa. Kun Karjalassa päästään Joensuusta Uimaharjuun valaistua pikitietä pitkin, niin Jyväskylästä tätä valoa ei riitä Vesankaan saatikka edes Ruokkelle saakka, vaikka liikennemäärät ovat ihan eri kertaluokkaa. Mitään ei ole tapahtunut kasvavan keskuksen Petäjäveden, saatikka sitten Keuruun Jyväskylä-yhteyden kunnostamiseksi liikennemääriä vastaavaksi. Mitähän Keski-Suomen ministerit ovat tehneet 2000-luvun budjettiriihissä? Kai voisi sanoa, että uinailleet Saimaan aalloilla.
Suomen karttaa katsoessa ei voi välttyä näkemästä niin moneen asiaan liittyvää V-tyyliä. Ainakin valtion investointien kohdalla tämä V-tyyli on erinomainen kuvaus valtion ainakin liikenneinvestointien urista. Tämän huomaa kovin selvästi, kun ajaa autolla Helsingistä Lahden, Heinolan, Mikkelin, Varkauden kautta Kuopioon ja vaikkapa Kuopiosta Joensuuhuun. Tämä ura on ollut valtion erityissuojeluksessa. Yhtä hyvin voimme lähteä Helsingistä Hämeenlinnan kautta Tampereelle ja täältä Pirkkalan kautta kohti Vaasaa. Johan Erkkikin huomaa, että näitä Savon ja Vaasan pikajunia pitkin maakunnallinen elinvoima kiitää kohti pohjoista jättäen Keski-Suomen unholaan.
Jyväskylä on saanut valtion investoinneista kohtuullisesti, mutta nelostien ensin siirtoa Päijänteen itäpuolelle ja 40 vuoden kunnostusodotusta on pidettävä koko maan kannalta häpeäpilkkuna. Nyt kun väylää on kunnostettu, niin so what. Muut ovat ajaneet jo ohi. Almujen anto nelostielle kymmenien vuosien taistelun jälkeen etsii vertaistaan, on vain valtion huonon omantunnon selitys..
Vaikka Keski-Suomea on ollut puolustamassa 10 kansanedustajaa ja 1-2 ministeriä, maakuntajohtajakin, niin Pohjois-Karjala on pystynyt huomattavasti paremmin ajamaan alueensa etua. Aiemmin maakuntajohtajana toimineen Tarja Gronbergin vaikutus ei ole vähäinen. Maakuntajohtajan ja ministereiden Anu Vehviläisen ja Jyrki Kataisen oman alueen tukitoimet ovat ihan omissa luokissaan verrattaessa Keski-Suomen taakkana toimineeseen pekkarointiin verrattuna.