Minäkin pennin venyttäjänä, samoin kuin sadat muutkin isät ja äidit ympäri Suomea, päätin itse opettaa tyttäreni ajamaan autoa. Lähes kymppitonniin nousevat autokoulun perimät kulut ovat kohtuuttomat pääsääntöisesti hyvästä opetuksesta huolimatta. Raha oli suurin innoittajani, mutta toisaalta halusin varmistua siitä, että tyttäreni on todella valmis liikenteeseen, kun hän suorittaa ajokokeen 18-vuotispäivänään 5. päivänä lokakuuta 1999.Koen hallitsevani liikennesäännöt erinomaisesti ja kun minun ei tarvitse katsoa opetuksessani kelloa, niin voin taata, että kunkin opetuskerran jälkeen tyttäreni on lähempänä turvallista ajotaitoa. Polkimien asennus autoomme maksoi alle 500 mk (sisältää polkimen vuokran). Tämän lisäksi tuli vielä muutama satanen pakollisia valtion perimiä kuluja.
Jotta minulle myönnettäisiin lupa opettaa tytärtäni, jouduin ensin katsastamaan autoomme asennetun opettajan jarrupolkimen. Tämän jälkeen sitten oli vuorossa teoriakoe, joka testasi, onko minulla riittävät liikennesäännölliset valmiudet opettaa tytärtäni.
Menin teoriakokeeseen kylmiltäni – kyllähän minä liikennesäännöt osaan – ajattelin. Jo ennen kokeen aloitusta odotushuoneessa yllätyin naishenkilön kysymystä. ”Pelaatko tietokonepelejä”. En ymmärtänyt kysymyksen tarkoitusta. Nainen kuitenkin hymyili minulle ja sanoi: Onnea kuitenkin kokeeseen! En käsittänyt alkuunkaan, mistä oli kysymys.
Vuoroni tuli ja minut ohjattiin kahden neliön kokoiseen koppiin, jossa oli tietokoneen ruutu, kolme painonappia – A, B ja C – sekä kuulokkeet. Kuulokkeista sain ohjeet, miten toimia. Aluksi koin, että tämähän on hienosti järjestetty, mutta vajaan puolen tunnin kokeen jälkeen olin hyvin hämmentynyt ja raivoissani kokeen laatijalle. Kokeessa oli erilaisia kuvallisia kysymyksiä. Niihin oli aikaa vastata yleensä 10 sekuntia, joihinkin hiukan enemmän. Liikenteen piirroskuvien kautta pyydettiin valitsemaan yleensä, mikä on oikea reitti tai ajolinjasi. Piirrokset olivat selkeitä ja kaikin puolin ymmärrettäviä.
Kun pääsimme kokeen varsinaiseen liikenteen kuvalliseen osaan, mikään ei enää ollutkaan selvää. Tuntui siltä, että kompakysymyksiä tuli aivan kohtuuttomasti. Edelleen ihmettelin, mitähän noilla jekuilla on tekemistä ajamisen kanssa todellisessa liikenteessä. Selvisin kuitenkin näistä karikoista hymyillen. Mutta sitten kokeenasettaja pani tietoni ja tajuntani todella koetukselle: ”Saat viisi kysymystä, sinulla on 10 sekuntia aikaa vastata. Painat A -painiketta, jos vastauksesi on kyllä ja käytät C -painiketta, jos olet erimieltä.” Kaikki kysymykset olivat muotoa: Onko punainen auto pysäköity oikein?
Kun ensimmäinen kuva iskeytyi ruutuun, ajattelin, että tuleehan kokeen asettajallekin virheitä. Nimittäin kuvassa oli kaksi autoa, joista toinen oli valkoinen ja toinen musta. Painoin nopeasti C-nappia (EI-vastausta). Kun sain toisen kuvan ruutuun, niin hymyni hyytyi ja kirosin mielessäni. Taas kuvassa oli valkoinen ja musta auto eikä muita. Kun kysymys kuului, onko punainen auto pysäköity oikein, niin tämä oli kyllä kompien kompa. Aikaa oli 10 sekuntia. Kun kuvassa ei ollut punaista autoa, niin päättelin vastauksen olevan EI. Mitä filosofinen pikapohdiskelu kuuluu liikennetenttiin, kummastelin.
Kolmannessa kuvassa jälleen olivat samat autot – valkoinen ja musta. Olin jo epätoivoinen. Sitten minulle yht’ äkkiä välähti. Olen tullut värisokeaksi. En erota enää punaista. Olen 46-vuotias ja tähän minun ajourani autolla päättyi. Kihahdin itsekseni: ”Miksi minun piti tänne tulla, miten täältä pääsee pois ja millä selitän tai miten pystyn peittämään värisokeuteni, kun en siitä ole liikenteessä aiemmin kokenut minkäänlaista harmia?” Painoin jälleen EI -nappia. Kun neljäskään kuva ei tehnyt poikkeusta, painoin jälleen EI -nappia jo hyvin apaattisena. Olin keskeyttämässä tentin, kun ruutuun oli kuitenkin ilmestynyt viimeinen viides kuva. Voitteko kuvitella? Kuvassa oli valkoinen ja punainen auto. Mitä!? Ajatus laukkasi, masennus haihtui, teoriat epäjohdonmukaisuudesta vilisivät silmissäni, nyt vasta olin todellisessa tentissä, punaisen langan löytymiseen on aikaa vain muutama sekunti tai muuten silmissä mustuu. Kynttilä syttyi, tajusin ja raivoni oli suunnaton. Neljä ensimmäistä kuvaa eivät olleet kompia, en sen paremmin ole värisokea. Neljä ensimmäistä valokuvaa olivat alivalottuneita, olivat lumitaustaisia, jolloin kokematon valokuvaaja onnistui muuttamaan punaisen auton mustaksi.
Viiden kysymyksen sarjan epäonnistuminen ei aiheuttanut kokeeni hylkäämistä, kun muissa tehtävissä olin onnistunut riittävän hyvin eli kokonaisvirhemääräni riitti kokeen hyväksymiseen. En ollut asiallinen, kun annoin palautetta jyväskyläläiselle tutkinnon vastaanottaneelle katsastusasemalle. Virkailija totesi, että samat kuvat ovat käytössä koko maassa ja ne ovat heille tulleet Helsingistä.
Niissä kymmenissä kuvissa, jotka kuuluivat kokeeseen, oli kyllä joitakin laadukkaita kuvia. Ensin luulin, että osittain epätarkkojen ja rakeisten kuvien sanoma oli sellainen, että niillä etsittiin vaikeita liikenneolosuhteita, huonoa näkyväisyyttä, jonka kuljettaja liikenteessä joutuu kohtaamaan. Kun sitten selvisi, että kuvat olivat myös alivalottuneita, niin toivoin kokeen laatijan pikimmiten uusivan kuvasarjan. Raportoin ajotutkinnon laatijalle havainnoistani ja annoin keskisuomalaisen omanarvon tunteen puraista: ”Uskon, että Helsingistä löytyy valokuvaaja, joka pystyy tekemään tähän tarkoitukseen sopivan laadukkaan kuvasarjan, ellei, niin tarvittavat yksiselitteiset ja koko 4-väriskaalan omaavat valokuvat voidaan työstää Suomen Ateenassa, siellä, missä koko suomalainen opetuskulttuuri sai alkunsa.”
En voi välttyä kysymykseltä, mikä on teoriakokeen tarkoitus, millä lailla kysymysten asettelu ja toteutus yleensä tukee ajo-opetusta. Jo tietokoneen pieni näyttö vaikeuttaa kokeen hahmottavista. Ei liene oikein, että kokeeseen valmistuva joutuu harjoittelemaan pelaamalla tietokonepelejä. On hienoa, että tietotekniikkaa voidaan hyödyntää, mutta jos on kysymyksessä virallinen ajotutkintoon liittyvä tentti, niin siltä sopii odottaa myöskin riittävää tasokkuutta.
Punainen kapina synnytti keskustelun, jossa valkoiset hanget oli sekoittanut autojen värityksen, johti pikaiseen muutokseen ja kuljettajantutkinnon ”kirjallisen” kokeen kuvien vaihtamiseen koko valtakunnassa.