Valtaahan me hamuamme

Onko minulla valtaa tai olenko ihan vallaton, tätä on joskus hyvä pohtia itsekseen. Valta sinänsä on moninainen ilmiö. Valtaa on esim. arvovalta, enemmistövalta, esivalta, harvainvalta, hirmuvalta, ilkivalta, itsevalta, tasavalta, lainsäädäntövalta, maailmanvalta, mielivalta, määräysvalta ja paljon muuta.

Valtaa käytämme tiedostamattamme. Jos urheiluseura saa hankittua julkisen rahoituksen valaistulle ladulle, niin urheiluseuralla on ollut valtaa. Hyvin helposti näemme politiikassa päivittäin esimerkkejä vallasta, kamppailua resursseista.Yrittäjät haluavat verohelpotuksia, työntekijät lisää palkkaa, opiskelijat opintotukea, eläkeläiset kansaneläkkeen korotusta, maanviljelijät tukia elinkeinonsa säilyttämiseen, työttömät uusia työpaikkoja, kuntalaiset palveluja. Listaa voisi jatkkaa lähes loputtomasti.Se, jolla on valtaa enemmän kuin muilla, myös saa enemmän kuin muut. Politiikka onkin taistelua vallasta. Politiikalla myös ratkaistaan, kenelle päätös- ja toimeenpanovaltaa annetaan ja kenelle ei. Vaaleilla ratkaistaan, kuka pääsee hallitukseen johtamaan maata. Kunnissa valta kulminoituu asukkaiden etujen ajamiseen. Mihin kuntaa viedään, miten kunta pystyy säilyttämään asukkaansa, elinkeinorakenteensa ja palvelunsa on ennen kaikkea vallan kysymys. On hyvin johtajia ja onnettomia luottamushenkilöitä, on kehnoja johtajia ja avarakatseisia poliitikkoja. Vallan kannalta ihan mahdoton on tilanne, missä kehno luottamushenkilöstö pyrkii johtamaan hyvän johtajan kuntaa. Päättäväinen luottamushenkilöstö pystyy puolestaan vaikuttamaan kunnan asioihin, käyttämään valtaa, vaikka kunnan virkamiesjohto olisikin saamaton. Valta on tasapainoilua, parhaassa tapauksessa oikein käytettynä elävän kunnan tunnusmerkki.

Valtaa ei ole vain ns. julkinen valta. Valtaa käytämme perheessämme, ystävien keskuudessa, kaikkialla. Perinteisesti perheissä ei voitu puhua ”tasavallasta”, vaan perheen valta oli aina lähes 2000-luvulle saakka kulminoitunut miesvallaksi, usein autoritääriksi vallankäytöksi. Tänä päivänä moni mies kokee, että nyt asiat ovat päinvastoin. Moni olisi jo perustamassa pelastakaa miehet ry:tä. Naiset ovat nostaneet päätään ja käyttävät valtaa aikaisempaa enemmän, usein ”vapauduttuaan”  jopa entisen miesvallan tapaan. Aivan uusi 2000-luvun ilmentymä on lasten ja nuorten vallan räjähdyksenomainen kasvu perheessä. Toisaalta on hyvä, että nuorilla on aloitteellisuutta, mutta valitettavasti tämä nuorten vallan nousu liityy yhä useammin perheen alennustilaan. Ei siis ole kovinkaan väärin sanottu, että vanhemmus on kateissa, nuoret ovat ottaneet vallan perheessä.

Puhummepa sitten mistä vallasta tahansa, valtakäsitykseen tulisi sisällyttää aina toisen kunnioittaminen. Tätä ei enää tapahdu niin kuin ennen. Julkisen vallan tulisi palvella kollektiiveja päämääriä, mutta valitettavasti poliittinen valta on henkilöitynyt, on ennen muuta oman edus tavoittelua. Poliittista asemaa käytetään usein oman henkilökohtaisen elämän pönkittämiseen. Voisi sanoa, ettei suomalaisesta yhteiskunnasta enää löydy valtiomiesmäisyyttä. Perheissä ja ystävyyssuhteissa sisäinen kilpailu on tänä päivänä köyhdyttämässä ihmissuhteita. Aviopuolisot kilpailevat päivittäin paremmuudestaan ja kilpailu toisen kunnioittamsesta on jäänyt taka-alalle. Elämme markkinataloudessa ja kilpailemnme. Valittevasti yhä useammin kilpailemalla lyömme toisen, koemme keinotekoista mielihyvää, olemme käyttäneet valtaamme.