On se maailma muuttunut, mutta vieläkö asenteet laahavat perässä? Ainakin minulla, se on tunnustettava. Jokaisessa lapsiperheessä lapsen päivähoidon järjestäminen nousee esille. Vanhemmat toivovat pienokaiselleen mahdollisimman hyvää hoitopaikkaa. Useimmiten päivien toivotaan sujuvan harmoniassa kodinomaisuuden ja kodin arvojen kanssa. Keuruulla tuskin mietitään suurkaupunkien kysymyksiä, saako lapsi laulaa suvivirren tai saako ennen joulua laulella Enkeli taivaan. Keuruulla kysymykset ovat ”maan läheisimpiä”. Ennen kaikkea pohditaan paikkaa, mikä sopisi vanhempien työmatkoille parhaiten. Peruskysymys on tietysti ratkaistava, kumpiko vaihtoehto, päiväkoti vai perhehoito olisi omalle tinttamarille tai villeviikarille parempi. Luulisin, ettei sillä, olisiko kyseessä kunnallinen vai yksityinen päiväkoti tai perhepäivähoito ole suurtakaan merkitystä ennakkopohdinnoissa.Valintaan ja toiveisiin kahden kovin erilaisen hoitotavan välillä vaikuttaa pääosin vanhempien asenteet ja aiemmat kokemukset. Täsmälleen vuosi sitten mekin soitimme Keuruun päivähoitoon ja saimme puhelinmumeron Haapamäen päiväkodin johtajalle, joka koordinoi tällöin niin päiväkoti- kuin perhepäivähoitoimintaakin. Sovimme ajan ja menimme tutustumaan. Kovasti ainakin minä mietin, mitähän tuo uskomattoman kaunis, punainen ja perinteikäs rakennus aivan Haapamäen ytimessä pitää sisällään. Taustalla oli mielipidettä ohjaamassa varsin syvälle uurtuneet käytännön kokemukset ja tietous Jyväskylän päivähoidosta 20-30 vuoden takaa.
Jo sisäänkäynti yllätti. Ilmapiiri oli varsin lämmin, huokui vanhaa hyvää aikaa, rakennuksen historiaa. Vastassa ei ollutkaan arvonsa tunteva, nousukas varhaiskasvattaja, joka olisi näyttänyt heti omalla asenteellaan erinomaisuutensa. Toivoimme, että Usva Karpalomme olisi voinut aloittaa syyskuun 2010 alussa päiväkodissa. Toivoimme Haapamäen päiväkotia, kun Pihlajavedellä ei ole päiväkotia, eikä sen paremmin perhepäivähoitomahdollisuutta tällä hetkellä.
Päiväkodinjohtaja kertoi, ettei runsaan vuoden ikäisen ole mahdollista aloittaa ainakaan Haapamäellä päiväkodissa. Tietysti tivasin, miksei se käy. Vaikeaa oli ottaa vastaan perusteluja, mitkä olivat ristiriidassa omien tavoitteiden kanssa. Kun saimme kuulla, että perhepäivähoito Haapamäellä on varsin tasokasta, niin en ainakaan minä sitä oikein uskonut. Epäilyyn vaikutti vakaa käsitys siitä, millaista itse varmasti tiesin perhepäivähoidon olevan. Vastasinkin, ettei me haluta, että päivähoidossa aamut aloitetaan videoilla, jatketaan syöntiä ennen videoalkupalalla ja päätetään ennen päivän päättymistä videoloppupalalla. Vaikka saimme kuulla, ettei perhepäivähoito ole enää sitä, mitä se useinkin ainakin Jyväskylässä oli 1980-luvulla, niin en minä ainakaan päiväkodinjohtajan puhetta uskonut.
Sovimme tutustumisesta perhepäivähoitajan luona. Koko ajan minä hoin itsekseni, ettei tästä kyllä mitään tule. Menimme tutustumaan ja oma Usva Karpalomme yllätti. Likka ei ujostellut, painui heti hiekkalaatikolle ja löysi sieltä ämpärin ja lapion. Samalla Usva Karpalo koko ajan säklätti Tätä-tätä, lapi, tä-tä. Voisiko tämä onnistua, ainakin tyttö pitää? Saa nähdä, mitä tästä tulee vai tuleeko mitään. Kovin oli ristiriitaiset tunteet.
Ensimmäisenä aamuna menin yhdessä vaimoni kanssa viemään Karpaloa hoitoon. Emme pitäneet kiirettä. Jatkossa sovimme, että minä vien ja vaimo hakee. Toisena aamunakaan ei ollut ongelmaa. Viivyin sattelemassa vartin ja jatkoin näin koko ensimmäisen viikon. Toisella viikolla hyvästely rajoittui 5 minuuttiin ja pian vain käyntiin eteisessä. Kaikki sujui. Kertaakaan tyttö ei ole jäänyt itkemään, päin vastoin, illassa likka on iloinen jälleen näkemisestä, mutta ei tahdo mitenkään lähteä kotiin.
Nyt on päästötodistuksen aika. Jokainen vanhempi voi sen itse tehdä. Sen teen minäkin. Perhepäivähoidossa yhdessä Karpalon kanssa oli kolme tyttöä. Minä en ole päivällä katsomassa, mitä perhepäivähoidossa tapahtuu, katsotaanko siellä päivät pitkät videoita. Nyt voin sanoa, ettei perhepäivähoito ole ainakaan Keuruulla samaa kuin Jyväskylässä 25 vuotta sitten. Hoidon tason itse kukin näkee omasta lapsestaan. Miten lapsi voi, miten kasvaa, mitä oppii sellaista, mitä kotona ei kohtaa.
Ensimmäisen lukuvuoden saldo on uskomattoman positiivinen, omia kalkkeutuneita asenteita murtanut. Tunnustan olevani takinkääntäjä. Jokaisen pienokaisen olisi hyvä aloittaa päivähoitonsa perhepäivähoidossa. Tämä olisi yksilöllistä lapsen kohtaamista, eikä massahoitoa. Perusteet päiväkodille löytyvät paremmin lähempänä koulun aloittamista.
Harvoin esille oleville hiljaisille tasokkaille puurtajille perhepäivähoitajille aurinkoista ja leppoisaa voimia keräävää kesää