Lopettajaa jo!

Suomalainen luovuus on ”huipussaan”, kun avaa TV:n ja katsoo sieltä jotakuta useista tarjolla olevista ulkomaisen formaatin kopioiduista kotimaisista viihdeohjelmista. Viime lauantai ei tehnyt poikkeusta.

Joskus kauan sitten Uutisvuoto tuntui raikkaalta. Peter Nyman juontajana oli mies paikallaan. Vaikka kisailuajatus oli suomalaisen Broadcasters –tuotantoyhtiön brittiläisen ohjelmaformaatin  ”Have I got News  for You” :n kopio, niin ohjelman kilpailijat, kirjailijapari Tommy Taberman ja Jari Tervo piti tuotosta pytyssä yksinkertaisesta perusideasta huolimatta. Kun Taberman monen pettymykseksi ”myi itsensä”, lähti kansanedustajaehdokkaaksi ja joutui jättämään TV:n, niin Uutisvuoto menetti punaisen lankansa. Peter Nyman koki Uutisvuodon kiertävän kehää, eikä hänellä ollut enää uutta annettavaa. Viimeistään tällöin Peter Nymanin lähtiessä ohjelma oli pitänyt lopettaa.

Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Uutisvuotoa on esitetty vuodesta 1998 lähtien. Viime vuonna  kapellimestariksi hankittiin tuttu TV-kasvo Baba Lybeck  Yhä edelleen Uutisvuoto tulee ulos jok’ikisenä lauantai-iltana ja vielä parhaaseen katseluaikaan. Uusi juontaja hymyilee koko ajan. Studioyleisökin koettaa vakuuttaa aktiivisuudellaan ja tekee kaikkensa, että kansankin on naurettava, vähintään hymyiltävä, Jari Tervon ja Stan Saanilan kömpelöille itseään toistaville ”pikku kalle” –vitseille.

Kaikella on aikansa, niin myös Uutisvuodolla. Nyt ohjelmaa koetetaan jatkaa väkinäisesti, keinotekoisesti hapettaen. Vaikken tunnustaudukaan Taberman –faniksi, niin on kyllä helppo todeta Uutisvuodon menettäneen voimansa miehen lähdettyä.

Jos ohjelman todellinen kysymys kuuluu, kuka pystyy sylkemään suustaan pahiten loukkaavan kaksimielisen väännön, niin Uutisvuotoa jatkamalla YLE haaskaa kansalaisten varoja räikeällä tavalla. Tietysti voi ihmetellä, miten sananiekka Jari Tervo pystyy perustelemaan esiintymisensä ohjelmassa itselleen ja miten tämä jokaviikkoinen TV-esiintyminen sopii kirjailijan korkeaan egoon. No, vastaus lienee helppo. Mitäpä ei tekisi rahasta, mutta huoraamistahan tämä on!