Näin maailma muuttuu eskoseni, on totuttu sanomaan. Ja jatketaan, että kehityksessä on pystyttävä kulkemaan mukana. Lähes kuukausittain maaseudulle ”myydään” uusia kehittämiskuvioita, väestöä harhautetaan. Kun virkavalta toteaa, että toimintaa kehitetään, niin mitäpä muuta tämä on kuin palvelun alasajoa. Toimintojen ”tehostaminen” koskettaa maaseutua läpi valtakunnan. Ainoastaan Uudenmaan ja ns. kasvukeskusten ympäröivän maaseudun katsotaan hyötyvän toimintalinjasta.Maaseudun alasajoa tapahtuu läpi valtakunnan. Palvelut minimoidaan, käytännössä lopetetaan. Pian sitten ministeriön tutkijava tilastotieteilijä pääsee toteamaan, että nyt on syntynyt selkeitä säästöjä, palvelut eivät enää maksa maaseudulla entiseen tapaan. Voi tuota julkisen vallan ajatuksenkulkua! Palvelut eivät maksa kuin murto-osan entiseen verrattuna. Mitenkäs voisivatkaan maksaa, kun niitä ei enää juurikaan ole.
Pihlajavesi on tästä hyvä esimerkki. Palvelut ovat mennyttä. Julkisista toiminnoista selkeästi ainoastaan Keuruun srk on koettanut ylläpitää palvelutarjontaa. Jossain määrin Keuruun kaupunki tekee sen, mikä on välttämätöntä. Pihlajavesi ei enää ole entisensä. Monet muistelevat täällä olleen kymmenkunta kauppaa, nyt yksi, posti, asema, kyläkouluja. Kun ”kehitys” johtaa Pihlajaveden alasajoon, niin mitäpä muuta voisikaan tapahtua. Virkavallan ohjaus on johtanut Pihlajavedellä juuri siihen päämäärään mitä on tavoiteltu. Suunnattoman ikävää.
Mutta yksi palvelu on ja pysyy, tosin muuttuneena
Postin kannon taustoja voisi katsoa yhden pioneerin kautta. Lahden tilalla Lienperäntien varrella asuva Matti Saarinen on konkreetisti päässyt näkemään Pihlajaveden muutoksen. Joskus on irvailtu, että keskus-Sandra on se, joka tietää, mitä paikkakunnalla tapahtuu, mistä kenkä puristaa. Kaikki tämä ”tieto” syntyi salakuuntelun kautta. Siihen aikaan kun Matti Saarinen aloitti postin jakajana, postin työn kuva oli mitä moninaisin. Tietysti nyt tuota aikaa katsellaan ja kuunnellaan kaihomielin. Kun Matti Saarinen vuonna 1957 aloitti reittinsä, niin mikään ei ollut varmaa. Jokainen jakelupäivä oli erilainen. Aluksi postia jaettiin neljänä päivänä viikossa, mutta pian jakelu muuttui 5-päiväiseksi ja 1960-luvulla myös lauantainakin jaettiin.
Kuvitelkaapa Matin päivää. Ensin polkupyörällä postin jakelupisteen Pihlajaveden asemalle (12 km). Sitten suuri repullinen pyörän tarakalle ja matkaan. Harvoin tuona aikana taloissa oli postilaatikoita, ainoastaan kahdessa kolmessa. Postin oli vietävä saapunut tavara suoraan tupaan. Tällöin postia odoteltiin. Useimmiten kahvikuppi oli kuumana. Tässä kahvipöydässä käytiin läpi maailmanmenoa ja tapahtumia seutukunnalla. Milloin oli iloa ja surua. Posti oli ilon tuoja, postin kantaja, mutta oli mitä suurimmassa määrin sosiaalityöntekijä, terapeuttikin. Ihan jokaisessa talossa posti ei voinut ainakaan joka päivä pysähtyä kahville, eihän sitä kenenkään maha olisi kestänyt.
Postireitti kulki Pihlajaveden asemalta Erämaakirkontien tietämillä, tosin tällöin paljon lähempänä Pihlajaveden rantaa. Posti toi päivän postin, otti mukaansa myös lähtevän postin. Posti oli todellinen monitoimipalvelija. Milloin oli käytävä apteekissa Pihlajaveden nykyisessä kyläkaupassa, pankista rahannosto oli lähes päivittäistä. Näin hoitui reseptilääkkeiden kuljetus, kuin myös rahan nosto ilman mitään valtakirjoja. Tupakantuonti kuului niin ikään säännöllisiin toimintoihin. Aina välillä kahvikin loppui, mutta onneksi oli posti. Kuinka monta kertaa Matti Saarinen muistakaan, kun hän sai pikakäskyn. Nyt on tuotava hiivaa, muuten perhe jää leivättä ja pullatta. Toiko posti myös hiivaa ”kuusen alla” –toiminnoille, Matti ei muista tai ei tiedä.
Matti Saarinen pääsi puolen päivän aikaan kotitilalleen, söi siinä lounaan ja jatkoi vielä syönnin jälkeen pohjoisen lenkin. Lehtomäen kämpälle oli aina postia ja muuta tuomista. Reitti jatkui vielä Rantskan kautta Rantalaan saakka ja sitten takaisin. Takana oli 38 km ja aikaa siihen oli kulunut 5-7 tuntia. Näin siis tapahtui sulan maan aikaan. Lumen tultua polkupyörä vaihtui suksiin. Posti piti itse latua avoinna ja reitti oli sama. Aikaa tosin kului hiukan enemmän. Kyllä se oli työn ja elämisen makua, mistä Matti Saarinen pystyi ammentamaan todella kovan fyysisen kunnon.
Viikot olivat postin jakoa päivästä toiseen. Kesällä postinjakajan oli itse hankittava kuukauden kesälomalleen sijainen. Matin tuuraajana toimi lähes 10 vuoden ajan siskotyttö Marjatta. Jatta teki täsmälleen saman lenkin kuin Mattikin. Joku sanoisi, että on siinä työrupeamaa naiselle. Suur-Keuruun Sanomia 1950-luvulla lukissa törmää taatusti erilaisiin Pihlajavedellä järjestettyihin kilpailuihin. Tulosluetteloiden kestopalkituin esiintyivät säännöllisesti Saarisen sisarukset Marjatta ja Matti. Jatta oli koko seutukunnan ylivoimainen hiihtäjä, Matti kunnostautui myös hiihdossa ja mitä moninaisimmissa muissa kilpaluissa.
Matti Saarinen, kuin myös sisko Jatta pystyivät työssään toteuttamaan omia ihanteitaan. Kun liikunta oli muutenkin jokapäiväistä, niin raskaasta työpäivästä postinjakelusta selviytyi asenteella tiedostaen jokaisen päivän olevan ennen kaikkea hyötyliikuntaa.
Tuo Saaristen postinjakelu synnyttää ajatuksen. Voisiko vanhaa toimintatapaa hyödyntää vielä tänäänkin. Voisiko postin jakelija yhä toimia kylän ja seudun keskushenkilönä, monien toimintojen mahdollistajana. Tuskin mahdotonta olisi ajatus, että posti toimisi yhä lähtevien kirjeiden
Matti Saarisen vuonna 1957 alkanut postin taival päättyi vuonna 2005. Upea 48 vuoden työrupeama oli takana. Tällöin mies teki ensimmäisen ja ansaitun Euroopan matkansa Englantiin, Espanjaan ja Ranskaan. Kuin tilauksesta mies pääsi testaamaan Kokinmäen englannin piirissä oppimaansa kielitaitoa keskustelussa Skotlannin Skye-saaren postin päällikön kanssa.
toimittajana (nykyään tapahtuu vielä), lääkkeiden ja rahan, myös vaikkapa kauppakassin tuojana mummoille ja papoille, joilla ei ole autoa. Tämä vaatisi luovaa ennakkoluulottomuutta. Jos näin halutaan, niin Itellan ja muiden toimijoiden olisi varmasti mahdollista yhdistellä toimintojaan yhteystyön merkeissä ja tällä tavalla tarjota alasajettuja palveluita takaisin maaseudulle, Pihlajavedellekin. Ja mikä parasta tämä toisi elämän mielekkyyttä, turvallisuutta ja kovasti kaivattuja kustannussäästöjä!