Aamu on valjennut Iso-Korpijärvellä, silmätkin aukenevat käskystä, Ilari ei herää, vaan herätetään, Lyyliä, kääpiömäyräkoiraa, ei tarvi houkutella,vaan nokka ilmestyy peiton raosta ja käynnistää tuhahdukset ja murinan,Roni, bayerinvuoristovihikoira, ei oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä, koko seutu tärisee. Ei ole ukkosenilma, järven selällä toistakymmentä teertä on aloittanut sointimensa, tanssi on hyvin luovaa, inspiroivan moni-ilmeistä, tällä kertaa taitavat teerikukot olla niitä esimerkin antajia, puputus vain kiihtyy, väritys on täydellinen, puna-valko-musta -yhdistelmä kiehtoo valokuvaajan silmää, joka etsii katseellaan kameraa.Jyrinä on mahtavaa, Ilari voi kuvitella pitkäperjantain yön tapahtumia 2000 vuoden takaa, voi nähdä esiripun repeävän, Lyyli, kääpiömäyräkoira, ei ymmärrä, mistä on kysymys, kaivautuu raivoissaan shaalin sisään, Ronikin pelkää. Ja räpsäys, valot sammuu ja tietokoneen ruutu pimenee. Lyyli tulee ulos pesästään, on karvat pystyssä, on hyvin sähköinen, murisee ja pelkää. Puolentoista vuoden ikäinen Roni tekee kaiken 10-vuotiaan Lyylin perässä. Viiden minuutin kuluttua valot palaavat,
koiruudet rauhoittuvat ja kömpivät takaisin lämpimään, tuntuvat ajattelevan, että on se kumma kun yöllä ei saa nukkua, on se kumma kun toi jätkä on niin rauhallinen ja vain kirjoittaa…
Ilari ei ole musiikkimiehiä, mutta tällä kertaa mies on ensi kertaa oopperassa, joka on samalla operetti ja rakkaustarina, josta ei erotiikkaa puutu, on esityksessä paikassa pyhimmässä, jossa isäntä muusansa kanssa kohtaa täydellisen harmonian, tämä on elämää paratiisissa, visuaalisesti äänen, värin ja hajujen sympatiaa. Ilari kaipaa kameraansa, ajattelee, että jospa olisi edes äänityslaitteet. Ilari on aina halunnut tehdä elokuvan, tekeekin vielä, mutta nyt Ilari haluaisi synnyttää musiikkiteoksen, sellaisen elementin, jossa todella kuva, ääni ja hajut yhdistyvät ja joka auttaisi elämän kulkijaa silloinkin, kun lippa on vinossa ja mieli maassa, silloinkin kun maailma kaatuu päälle.
Esitys jatkuu, kuvaan ilmestyy myöskin auringon säteet. Ilarin olo alkaa olla elämän haittatekijöistä huolimatta tulevaisuuteen katsovaa, valo alkaa loistaa, kynttilänkin liekki jo näkyy, elämä voittaa. Lauantai on auennut, on toivoa täynnä, jää kutsuu, hajuja ei voi vastustaa, Keskisuomalainenkin odottaa noutajaansa, Ilari aloittaa päivänsä ilman hymyä, aloittaa askareensa tietoisena, että tästä päivästäkin syntyy tarina. Aloitus on ollut Ilarille ennen näkemättömän uljas.
Teerenpeli jatkuu, jään mahtava jylinä ja paukkuminen ei estä tanssin kulkua, ei estä katsojaa näkemästä elämän päämäärän toteutumista, rakkauden leiskuntaa, elämän jatkumisen taidetta.
Elämällä on tarkoitus, jokainen päivä on arvokas, mitään ei ole hukattavaksi, ole rohkea, uskalla elää, elä rehellisyydessä itsellesi ja avoimuudessa myöskin läheisillesi, tunnusta omat puutteesi – ainakin itsellesi – niin löydät elämän.. Elämä olet sinä itse, et voi elää toisten kautta, kuten eräs partasuu on tehnyt.
Radio Nova laulaa, ehkä ensimmäisen kerran, Morning has Broken..